“Nyt tuntuu siltä, että on valoa tunnelin päässä”, on todennut moni koronarokotteen saanut. Kyllä tästä selvitään! Rokotteet ovat tuoneet mukanaan toivon sekä uskon siihen, että huominen on meille parempi.
Covid-19 on laittanut monen työuran hyllylle ympäri maailman ja moni kamppailee elantonsa puolesta ennen näkemättömällä tavalla. Töitä ei olekaan enää tarjolla samaan tapaan kuin aiemmin ja monelle ajatus uudelleen kouluttautumisesta uuteen ammattiin ei ole vaihtoehto.
Vaikka ei tällä hetkellä itse olisikaan ilman töitä, voi aihe koskettaa sillä tavoin, että moni läheinen on tällä hetkellä ilman työtä ja heidän puolestaan se toki harmittaa. Monesti toivoo, että oman kokemuksensa kautta osaisi olla tukena ja kuunnella kun toisen hätä on aito ja monin tavoin stressaavakin.
Miten sitten tsempata kaveria, joka kerta toisensa jälkeen saa rekrytoivalta yritykseltä kielteisen päätöksen hakemukseensa? Työttömyys on yksi elämän raskaimmista ajanjaksoista. Miten rahat riittävät vuokranmaksuun, ruokaan ja laskuihin, mietityttää öisin, kun ei saa unta. Työttömän ammatillinen itsetunto on painunut lähelle nollaa ja se ei varsinaisesti ainakaan auta töitä hakiessa.
Kun useampi paikkoja on aktiivisesti haettu, haastatteluissa käyty ja kielteisiä päätöksiä saatu enemmän kuin kymppejä ala-asteen matematiikan kokeissa, niin ei siinä voittajafiiliksellä eteenpäin porskutella. Mikä auttaa siinä tilanteessa, on usko. Oma ja muiden. Kaverit tsemppaavat ja jaksavat valaa uskoa siihen, että maailma näyttää huomenna paremmalta.
Oman 4 kuukautta kestäneen työttömyyteni aikana, jossain vaiheessa työnhakua olin tullut johtopäätökseen, että paikat, joita hain eivät olleet minua varten. En ollut heille se Perfect Match. Tätä sitten toistelin kuin mantraa myös ystävilleni, jotka mielenkiinnosta kysyivät, mikä sai minut ajattelemaan niin. Silmät kirkkaina kerroin, että minun mielestäni asianlaita on niin, että asiansa osaava ja kokenut rekrytoija näkee, onko hakija yritykselle se Perfect Match ja oikeastaanhan he tekevät minulle palveluksen, jos eivät palkkaa minua, se on kaikille niin sanottu Win-Win tilanne. Kielteisen vastauksen saaneelle hakijalle tämä voi olla hankala asia ymmärtää mutta mietitäänpä tätä hetki.
Harvassa työpaikkailmoituksessa kerrotaan ihan tarkalleen mitä tuleva toimenkuva tulee pitämään sisällään, vielä vähemmän siinä kerrotaan yrityskulttuurista tai yrityksessä työskentelevistä työntekijöistä. Missio, visio ja arvot saattavat olla kirjoitettuna näkyviksi yrityksen kotisivuilla mutta nekin voivat olla sitä kuuluisaa tuulessa vinkuvaa sanahelinää. Hakijan on vaikea näihin asioihin vaikuttaa haastattelussa koska niitä ei ole kirjoitettu auki ja siksi ohje, jonka olen niin monesti työpaikkahaastatteluun mennessäni saanut, on: ”Ole oma itsesi”, on parempi kuin muut ohjeet yhteensä. Tämä siitä syystä, että rekrytoija pohtii mielessään hakijan substanssiosaamisen ja kokemuksen lisäksi sitä, miten hän sopii yrityskulttuuriin ja / tai siihen tiimiin, johon häntä ollaan rekrytoimassa. Sen lisäksi, että rekrytoija miettii hakijan kelpoisuutta, on hänen mietittävä myös sitä, miten muu tiimi ottaa hakijan vastaan ja sopiiko hän joukkoon. Tämäkin asia on hakijan puolella. Jos rekrytoija heti näkee, että kandin arvot eivät kohtaa yrityksen arvojen kanssa, johtaa se pitkässä juoksussa monenlaisiin haasteisiin ja silloin on parempi jättää hakija valitsematta, jotta suuremmilta ongelmilta vältytään.
Älä siis lannistu, jos et tullutkaan valituksi paikkaan, jota hait, vaan luota siihen, että rekrytoija osasi asiansa ja näki, että et välttämättä jostakin edellä mainituista syistä ollut se kuuluisa ”Perfect match”. Vielä tulee sinun aikasi, luota siihen! Ja vinkkinä: jos ammatillinen itsetuntosi on painautunut sinne lähelle nollaa tai jopa pakkasen puolelle, pyydä kavereita ja ex-kollegoita apuun. Pyydä jokaiselta 3 kommenttia, jotka parhaiten kuvaavat sinua työntekijänä tai ihmisenä. Niistä kommenteista on apua niin CV:n tekemisessä kuin työhaastattelussakin ja ennen kaikkea siinä, että huomaat, ettet olekaan niin huono kuin olet itse kuvitellut!
Kirjoittaja: Ouron HR- ja SOME-spesialisti Mari